Selliosaston oven saranat narisivat. Sen takaa kajastava valo sai Nestorin räpyttelemään silmiään. Hän nousi ylös nähdäkseen, kuka ovesta tulisi. “Ymmärrättehän, hyvä kapteeni, että me emme varsinaisesti pidä kirjaa tällaisista tiedoista”, vanginvartija selitti. “Meillä on nimet ja numerot, tuomio ja säädetty rangaistus. Yksittäisten vankien työhistoria ei kuulu säilytettävien tietojen piiriin.”
“Ymmärrän kyllä, mutta luulisi nyt, että täältä ainakin yksi mekaanikko löytyy”, vastasi kapteeniksi puhuteltu vastasi. Mies oli pitkä ja hoikka, pitkään laivastotakkiin pukeutunut, muttei selvästikään armeijan väkeä. Tuuheat pulisongit reunustivat hänen kapeita kasvojaan. Nestor nojautui kaltereita vasten.
“Hoi, kapteeni! Rasva-apinaako sä kaipailit?” Kapteeni käveli verkkaisesti hänen kohdalleen ja katsoi häntä päästä varpaisiin. Hänen katseensa viipyili hetken Nestorin mekaanisessa käsivarressa.
“Mekaanikkoa. Sinä et varmaan sattuisi tietämään yhtäkään?”
“Saattaahan tuo olla, että tietäisinkin, mutta kun nyt justiinsa ei pysty oikein muuta ajattelemaan ku sitä, miten kamalasti tekee mieli tupakkia...” Nestor sanoi pyöräyttäen silmiään.
Kapteeni ymmärsi yskän ja kaivoi povitaskustaan metallisen tupakkarasian. Hän poimi kaksi sätkää ja ojensi toisen Nestorille. Toisen hän otti itse ja sytytti. Sitten hän tarjosi kaltereiden välistä tulta myös Nestorille. Vanginvartija katsoi vierestä paheksuva ilme kasvoillaan, muttei sanonut mitään.
Nestor veti syvät henkoset ja antoi savun valua nautinnollisesti huuliensa välistä. “No nyt muistuu. Niinhän se olikin, että tämän selliosaston paras mekaanikko seisoo tässä ihan edessänne!”
“Kuinkas sattuikaan”, kapteeni sanoi. Pieni hymy karehti hänen suupielillään, eikä mikään ilmaissut hänen yllättyneen. “Sinun sanaasiko tässä sitten pitää luottaa?”
Nestor imi sätkäänsä pitkään ja hartaasti. “Onko ITA Goodall tuttu alus?”
Kapteenin silmät kapenivat. “Eiköhän Goodall ole kaikille tuttu. Iso risteilijä, repeytyi pahasti ylittäessään Tyhjyyttä. Kapteeni onnistui luotsaamaan aluksensa turvavyöhykkeelle manuaalisesti. Hän oli sankari, sai muistaakseni Magellanin kunniaristin.”
Nestor sylkäisi kaltereiden välistä lattialle. “Pahottelut nyt vaan, mutta se mies ei sankari missään muussa ku viskipullojen tyhjentämisessä ja muiden ihmisten kunnian viemisessä. Jos jotakuta komentosillalla pitää kiittää siitä, että sieltä selvittiin, niin se on se nuori försti, joka piti koko homman kasassa samalla, kun kapteeni koitti saada kaiken viinan aluksella juotua ennen kuin loputkin järjestelmät pettivät.”
Nestor tumppasi sätkänsä kalteriin. “Kun oltiin selvitty satamaan, försti sai lähtöpassit saman tien. Samoin aika moni muukin meistä. Kaksikymmentäkahdeksan tuntia työtä vailla taukoja, kun pidettiin Goodall koossa. Ei tullut palkintoristejä meille, kättä päälle ja potkut persuksille. Mutta jos nyt jäi epäselväksi, niin ei tässä nyt ensimmäistä kertaa olla konehuoneeseen hyppäämässä.”
Kapteeni katsoi häntä hetken sanomatta mitään. Sitten hän kääntyi vanginvartijan puoleen. “Paljonko?”
Vanginvartija lehteili papereitaan. “Nestor Piepenbrink, viisikymmentäkuusi krediittiä.” Kapteeni vihelsi.
“Viisikymmentäkuusi? Mitä sinä oikein olet tehnyt?”
Nestor kohautti olkiaan. “No, tuli pientä kärhämää parin xenon kanssa tossa aseman kapakassa ja sitten jotenkin kummasti pääs käymään niin, että inkubaattorijousi, joka oli jääny mun taskuuni, ihan sattumalta tietenkin, ja vielä viritettynä...” Nestor pudisteli päätään. “Mä en todellakaan tiedä, miten siinä niin pääs käymään, kauhea onnettomuus. Jotenkin se laukes ja pääty sitten kulkemaan yhen xenon rumasta naamasta läpi.”
Kapteeni kohotti kulmiaan “Selitätkö sinä nyt ihan vakavalla naamalla, että sait viisikymmentäkuusi baaritappelusta?”
Nestor huokaisi. “Kerro sä sille”, hän sanoi vanginvartijalle.
“Piepenbrinkille on merkitty tuomio vahingontuottamisesta korporaation omaisuudelle.”
“Korporaation asema, korporaation säännöt”, Nestor sanoi. “Se xeno oli ilmeisesti osa jotain kaivostiimiä, joka jouduttiin ottamaan ton välikohtauksen takia kokonaan teloille, joten ne päätti pistää mun kunnolla poseen siitä hyvästä. Vaikka ei se ees kuollu siihen tai mitään.”
Kapteeni katsoi häntä hetken vaiti. “Jos sinä todella olet niin hyvä kuin väität, sinulle voi olla rahakas keikka tiedossa”, hän sanoi sitten. “Mutta jos sinä yrität kusettaa päästäksesi täältä, sinä todennäkösesti kuolet. Me luultavasti kuolemme kaikki. Joten mieti sitä. Viisikymmentäkuusi krediittiä on paljon rahaa. En haluisi käyttää sellaista summaa oman kuolemantuomioni allekirjoittamiseen.”
“Viiskytkuus krediä ja yks rööki”, Nestor huomautti. “Tai itse asiassa, kaks röökiä.”
Kapteeni kaivoi sätkärasiansa taskustaan. Nestor poimi avonaisesta rasiasta uuden sätkän ja nakkasi sen huultensa väliin. Sytyttimen liekki välkähti hämärässä. Hetken oli hiljaista. Vanginvartija vaihtoi painoaan jalalta toiselle. Nestor poltti sätkäänsä ja katseli, kuinka savu kiemurteli. Sitten hän pudotti tumpin lattialle ja astui sen päälle.
“No, mennäänkö sitten?” hän sanoi.
Kapteeni kaivoi povitaskustaan nahkaisen lompakon. Hän laski vanginvartijan ojennettuun käteen viisi kymmenen krediitin seteliä. Sitten hän laski vielä kaksi. “Jos sovitaan, että siinä on tasaraha ja jätetään paperityöt myöhemmäksi?”
Vanginvartija katsoi rahanippua kädessään, sitten kapteenia. Hän työnsi rahat taskuunsa ja sanaakaan sanomatta avasi sellin oven. “Herrat varmasti löytävät itsekin tiensä ulos”, hän totesi. He lähtivät, pitkä kapteeni pitkässä takissaan ja Nestor hänen perässään. Kumpikaan ei sanonut mitään, eikä kumpikaan katsonut taakseen. Jos vanginvartija katsoikin heidän peräänsä, hän ei enää nähnyt heidän kasvojaan.
Kaksikko oli kulkenut hyvän matkaa hiljaisuuden vallitessa, kun Nestor lopulta avasi suunsa. “No, sotaväkeä sä et oo, se on selvää. Sä maksat käteisellä rahalla, joten sä tuskin oot korporaatioidenkaan leivissä. Joten… yksityinen?”
“Niinkin voisi sanoa”, kapteeni vastasi.
“Rehellinen pienyrittäjä, joka koittaa vaan ansaita leipänsä?”
“Kutakuinkin.”
“Ja haluaa vaan säästää poloista virkamiesparkaa turhalta paperityöltä?”
“Juurikin niin.”
“Kuulostaa hyvältä. Jos passaa kysyä, keneltä me halutaan säästää rahojensa laskemisen vaiva?”
Kapteeni pysähtyi, ja Nestor pysähtyi hänen viereensä. “Puhutaan siitä sitten aluksella. Meillä on lähtö vielä tämän kierron aikana”, kapteeni sanoi. Sitten hän jatkoi kävelemistä. Nestor kiiruhti hänen peräänsä.
“Okei, no voitasko me jostain puhua tässä? Mikä sun nimes on? Millanen meidän alus on?”
“Minua voit puhutella kapteeni Burnhamiksi. Ja alus… Alus on tässä.” Burnham avasi ilmalukon laiturialueelle.
Laiturissa odotti pieni Pontefract-luokan alus. Nestor tuijotti alusta. “Voi Schwarzschild...” hän kirosi. “Mikä romu.” Silmäkulmassaan Nestor huomasi jotain ja kääntyi kohtaamaan kapteenin katseen. “Tai siis että, enhän mä tosissani, ihan vitsillä vaan… Vähän pitää testata, tiedätkös, ei se oo kapteeni eikä mikään, jos ei omaa alustaan rakasta”, hän sönkötti.
Burnham lähti taas liikkeelle sanomatta mitään, ja Nestor tuli perässä. Aluksen lastaussilta oli alhaalla. “Alus on oivallisessa kunnossa. Älä anna ulkopinnan hämätä. Kymmenen hengen miehistö, täysi avaruusvalmius. Ei itsenäistä hyppykykyä, mutta täysin portaaliyhteensopiva. Minä näytän sinulle konehuoneen, mekaanikkojen majoitustilat ovat siinä lähellä.”
“Mekaanikkojen? Siis… onko sulla useampi mekaanikko?” Nestor kysyi.
“Minulla oli yksi. Nyt minulla on kaksi. Eli kyllä, useampi.”
Oli Nestorin vuoro pysähtyä. Kapteeni käveli vielä muutaman askeleen ennen kuin hänkin pysähtyi ja kääntyi.
“Okei, mä ymmärrän, että sä tarviit mekaanikon. Sellanen on hyvä olla tällasen aluksen kanssa. Mutta kaks? Mihin ihmeeseen sä tarviit kaks rasva-apinaa? Tää on pieni Pontefract, ykskin on jo aika luksusta!”
Kapteeni hymähti. “Siellä, minne me olemme menossa, teille tulee kummallekin käyttöä. Sen minä lupaan.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti